"Valtava maailma kutsuu mua, mun on nähtävä, tehtävä kaikki heti ja nyt. Valtava maailma laulaa ja juo, mul on paikkani kateissa tahdon sen heti ja nyt. Olen pallolleni eksynyt"



maanantai 30. joulukuuta 2013

FINDING NEMO

Tästä mun lomailusta Sydneyssä tulee vähä tämmönen tiivistelmä! Suurimmaks osaks sen takia että mulla on vaan kuvia lauantailta ku kameran laturista jäi puolet kotiin ja tajusin liian myöhään että tabletin larutin avulla oisin saanu ladattua sitä kyllä sillä toisella puolella :D

Tapaninpäivä eli boxing day, menin tutkiin aleja ja voin todeta että oli eka ja vika kerta boxing day saleissa! Ihan hullua, siis ku kauppoihin jonotettiin, siis jonotettiin ulkopuolella ja osa jonoista oli JÄRKYTTÄVIÄ! Kuulin eilen että Myer ja David Jones oli aukassu ovensa jo AAMU VIIELTÄ ja ihmiset oli jonottanu siellä pitkiäki aikoja ennen sitä.. No enivei mä kävin shoppailemassa GAP:iltä muutaman paian, vaikka kassalle sain jonottaa ikuisuuden! Mun vaate shoppailut loppu muute siltä reissulta tähän! No sitten ku Elisa saapui kaupunkiin melkeen juostiin Oopperatalolle! Siitä se jokapäivänen siellä ravaaminen alkoki - enään sunnuntaina ei tosin jaksettu :D Käytiin syömässä ja kiertelemässä muutamat kaupat ja sit raahauduttiin molemmat nukkumaan :D



Perjantaina päivä paisto ihan kivasti aamupäivä vietetiin erillään, mun oli tarkotus mennä käymään Sydney Eye Towerissa mutta en halunnu maksaa pilvien kattelusta niin suuntasin Darling Harbouriin ja ai että! Se oli IHANA paikka, vähä itken verta ettei ollu kameraa.. Kiertelin kauppoja ja kiertelin ulkona kunnes treffasin Elisan keskustassa ja mentiin syömään! Siitä jatkettiin taas vaihteeksi Oopperatalolle ku haluttiin nähä se pimeellä! Otettiin ihan hyviä kuvia ja joku setä tuli kysyyn saisko hänen kaveri ottaa meijän kaa kuvan ku haluais aussien kaa kuvaan :D no ei nyt ihan ausseja olla mutta kuvaan päädyttiin :D Käytiin vähä kävelemässä ympäriinsä ku ooteltiin että aurinko laskee! 







Lauantaina lähettiin tsekkaan Bondi beach joka oli kauhee pettymys, se oli ihan hirvee turistien laumoittama paikka ja se oli pieni ku mikä! Treffattiin siellä Iida, Anniina ja Niko ja käytiin syömässä ruokaa ja frozenit! Suunnattiin TAAS Oopperatalolle ottaan kuvia koska mullaki oli kamera. Yritettiin ihan sisälle asti mutta ei ihan onnistuttu siinä :D Päätettiin vielä lähtä tsekkaan Manly joka tais olla päivän yks parhaista ideoista! Meillä tosiaan oli suunnitelmissa lähtä illalla ulos yksille mutta ku meijän tiet oli erkanemassa alettiin miettiin että ei me kuitenkaan lähetä niin mentiin sitte ottaan parit breezerit johonki pubiin ja siitä ikkunasta katottiin maailman menoa :D Raahauduin aivan väsyneenä nukkuun, oli tarkotus pakata tavarat jo valmiiks mutta eihän siitä mitään tullu ku silmät painu kiii!

















Sunnuntaina pakkasin, treffasin Elisan Hyde Parkissa, oltiin siinä hetki kunnes mentiin syömään ja kierteleen kauppoja ja mä suuntasin takas kämpille pakkaan tavarat loppuun ja siistiin asunnon! Oottelin sitte hetken ihanassa auringon paisteessa kyytiä lentokentälle :) Minä, tytöt ja hostäiti siis tultiin Brisbaneen eilen. Lentomatka meni hyvin, tyttöjä sai kyllä hieman olla viihdyttämässä ja mitä nyt jonku verran turbulenssia matkalla ja Brisbanessa ootti hirvee vesisade ja tunkkanen talo! :D

Mulla oli tosi kiva joulu, vaikkakin melko erilainen. Sydneyssä oli tosi kivaa ja tosi ihana paikka! Ja aivan mahtavaa että sain Elisan sinne seuraksi :) Kyllä mä sinne takas jossain vaiheessa meen! Oon tosi onnellinen et mulla oli tollanen mahollisuus ja vähä ylimäärästä lomaa ja muuta, vaikka kotia tuomisia ostosten lisäksi oli uus hirvittävä nuha, kuullostan aivan hirveeltä ja oloki on vähä kipee mutta eiköhän tää tästä ! Ja vaikkei sitä Nemoo löytynykkään vaikka kuinka sitä yritettiin bongailla, se oliki semmonen tunnuslause meille tuolla "näkyykö Nemoo"

Kiitti Elisa nuista kuvista ja kyllähän se Ooppera talo on nähty nyt monessa valossa! Ja koska oon tosi kauan halunnu nähä sen niin tottakai se piti nyt nähä mooooooontamooooooonta kertaa! :D


 

Vaikkei lunta tänä vuonna tuliskaan!

Mä olin jouluaattona töissä, tai no se päivä oli aika hassu kokonaisuudessaan :D Töiden osalta helpoin ikinä ja sinänsä myös lyhyt! Pakkailin tavaroita ku neitit nukku eikä mun sen jälkeen kauheesti mitään tarvinu muutenkaan tehä :D 

 Lennettiin siis jouluaattona Sydneyyn! Yleensä ku tottunu siihene ttä jouluaattona syyään se hienoin ateria niin tänä vuonna se oli Hungry Jack'sin hamppariateriat yhessä! :D Siis oikeesti oli aika mahta fiilis ku näin sen Oopperatalon lentokoneen ikkunasta! No enivei lentomatkalla mun musiikin kuuntelu tyssäs siihen että toinen neiti tuli syliin ja halus Ti-tiä! No kuuntelin sitte ti-ti :D Ku pääsitin Sydneyyn haettiin mun majapaikan avain ja pienen taksimatkan jälkeen pääsin mun majapaikkaan! Niistä 5yöstä siellä vietin 2 ihan yksin eli ekan ja vikan. No alakerrassa pysty käyttään jonku wi-fiä ku siin ei ollu salasanaa niin soittelen kotiin! Ja sitte rättiväsyneenä nukkuun!

25. eli näiden joulu, aamulla laitoin itteni valmiiksi ja aamulenkkeilin muiden majapaikkaan! Ennen lähtöö vielä letitin tyttöjen hiukset :) Oli kyllä niin prinssat mekkoineen ja glitterikenkineen ja samis hiuksineen, näyttivät ihan kaksosilta :D Oltiin viettämässä joulua hostisän isän luona ja siellä oli muutama muuki! Huvittuneena seurasin näiden lahjojen jako ja avausperinnettä - sain itekki muutaman lahjan ja hyvin kiitollinen niistä ku varsinaisesti en mitään oottanu, ainakaan nuin montaa! Vaikkaki toinen neiteistä yhen kirjan löydettyään istahti mun syliin ja anto siskon availla lahjat! Syötiin hyvin - ja erittäin erilailla mihin oon tottunu! Enemmänki juhannus tuli mieleen ku vesisateessa takapihalla oli mölkkypelit menossa :D Illasta taas soittelin kotiin ja vaadin muita esitteleen lahjojaan :D Tästä alko myös mun muutaman päivän loma Sydneyssä! :)

Muistan vieläkin!

Ja sitte toissa viikonloppu! Sen vietin mun ihanien tyttöjen Kyran ja Elisan kaa! Meillä oli niin kivaa! Lauantaina pyörittiin keskustassa ja illalla käytiin Valleyssä ja sunnuntaina sain auton käyttöön niin lähettiin Mermaid beachille tyttöjen kaa! Ihan vaan sen takia että se nimi oli niin kiva :) joskus aikasemmin Suomessa bongasin jonku kotoo semmosen "Rotary club Merdaid beach Australia" niin päätin että se on nähtävä! Eka tietenki etittiin kissojen ja koirien kaa tonttulakkeja että saatiin vähä Aussijoulukuvia! :) Kyra jäi meille vielä maanantaihin asti yöksi ja viihdyttään mun työpäivää tyttöjen kaa! Ma illalla käytiin shoppailemassa joululahjoja ku ei aikemmin tietenkään voinu sitäkään asiaa hoitaa kuntoon :D

Mutta ne meijän biitsikuvat!




Kuuntelin taas kerran Konsta Jylhän joulua laulua uudestaan ja uudestaan ja sain Kyranki tykkäämään siitä :D 

Mutta niinhän tässä aina käyny on

Nyt tulee taas monta postausta yhessä ku menny ikuisuus viime kerrasta! :D

No enivei nää ekat jutut näistä on nin puoltoista viikkoo!


 Vihdoinki mun oma Loverdose!


Mun uudet lempparisotrsit! Niin mukavat ja vetskaritaskut!

Kävin siis sillon joulua edeltäneellä viikolla vähä aleshoppailemassa, tosiaan ostin noi korut, ton hajuveen ku se oli puoleenhintaan! sekä kahet sortsit ku ne oli VAAN 5$/kpl ja molempiin oon niin tyytyväinen että :) Se viikko oli ohi yhtä nopeesti ku alkokaan. Loppuviikosta aloin vähä sairastaan ja perjantaina raahauduin siltiki Millan kaa dinnerille JA käytiin kattoon semmosta katua missä oli semmosia jouluvaloja että oksat pois! :D Jos mä joskus saan niitä kuvia niin tuun kyllä vaikka 2kk päästä esitteleen niitä tänne! Joulukoristeiglu josta tulee saippuakuplia - mä oon niin nähny kaiken! :D

maanantai 16. joulukuuta 2013

Niinkuin valtameri

Oltiin viikonloppu, Kyran, Danielan, Ellan ja Jennan kaa Byron Bayssa. Ja telttailtiin, kyllä kaikki kauhistukaa. Minä joka vannoin etten ikinä lähe telttaileen nii lähin ja vielä täällä.. 

Eka varotus kuvia on paljo :D toisekseen ekat 8 kuvaa on vaan siinä ku ne on kavereitten puhelimista/kamerasta eivätkä suostu liikkuun nii ne on siitä. Tästä tulee aika kuvapainotteinen ei hirveesti sisällä tekstiä!





 Kaikki paitsi Daniela alotti päivän bussimatkustuksella, treffattiin Daniela ja lähettiin ajeleen Byroniin! Käytiin kyseleen muutamat camping alueet otettiin halvin! :D Pystytettiin teltat niinku näkyy :D



 Käytiin majakalla otettiin kuvia varmaan se 100 ja 1000!  Käveltiin vaikka ja kuin pitkästi ihan vaan sen takia et ku ollaan täällä niin mennään nyt tonne loppuun asti :D








 Australian itäsin kohta - cheak !













Telttaryyppäämisestä, baarireissusta jonka seurauksena murskaantuneen varpaat, eikä seuraavasta päivästä oikeen oo todistusaineistoa :D Käytiin rannalla ja kotimatkalla syömässä ja ikeassa! Hajaannuttiin, me nähtiin Kyran kaa Elisa joka tuli meille yöksi koska tänään hän oli mun ja tyttöjen kaa rannalla ! Elisa tuli meille eikä me kyllä mitään ihmeellisyyksiä tehty, syötiin ja oltiin vaan. Ja mä oon taas nukahtanu kuulemma vähä niinku sormia napsauttamalla, ei sitä vaan kaikki osaa :D